Mieli mustuu mustumistaan. Virun vuoteella vuorokaudenajasta välittämättä. Ruumiini ravinnon runsaudessa riutuu. Puhti puuttu, pysty ei puntile. En ole kunnossa. En ole oma itteni. Keho tuntuu toisen omalta. Ajatukset tuntuu toisen omalta. Ei ole hyvä olla mie. Tuntuu pahalta, ku ei tunnista itseään. Kun ei tunne oloaan omaksi.

Olen sairas.

Paraneminen alkaa siitä, kun myöntää itselleen ongelmansa. Eikö niin.... 

Pahinta on kun ei tiijä koska olo on ohi. Koska nauran jälleen? Milloin energia vie eteenpäin tai positiivinen ajatus pilkottaa? Rakastanko vielä puntin nostoa? Kirmaanko kevväällä kohti kesälaitumia? Vai loppuuko tämä? Nousenko ylös? 

Toivon, että ongelman myöntäminen, kohtaaminen,  on avain tervehtymiseen. Avain kohti vahvempaa itseään. On pysähdyttävä. On kohdattava. Kohdattava perfektionistinen suorittaja, itsekriittisyyden ja itsensä rankaisevuuden mausteilla höystettynä sekä määrätietoisuuden ja jääräpäisyyden pedillä.